keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Energia ja sähkö

Miten voin parhaiten säästää energiaa:
 Suljen jäähdytyskaapin ovet, hellat, jäähdytyskaapit, monitoimilaitteet ja uunit käytön jälkeen.
 Huolehdin muutenkin sähköä tarvitsevista välineistä, että suljen ne käytön jälkeen ja otan niiden johdot pois seinästä..
 Muistan myös sulkea esimerkiksi kaasuhanat ja vesihanat käytön jälkeen.
Puhdistan sähkölaitteita jotta sen tehotaso pysyisi samana. 
Keittiössä on hyvä olla jollakin ajalla olevat ilmanvaihtokanavat/tuulettimet, joka sääsätää energiaa.
Ilmanvaihtokanavien jatuuletus aukkojen säännöllinen puhdistaminen tekee niistä tehokkaampia ja auttaa sääsätämään energiaa.
Käyttämällä isoja määriä ruokaa tehdessä itsestään sekoittavaa pataa, joka korvaa uunin, paistinpannun ja jäähdytyskaapin.
Käyttämällä paistaessa ja keittäessä kantta, otta hellaa ei tarvitsis pitää päällä niin kauan.
Kannattaa myös huomioida tarvitseeko, joku muu liesiä/uunia sinun jälkeesi, ettei toisen tarvitse uudelleen lämmittää niitä.

Sähköturvallisuus, sähkölaitteiden oikeinkäyttö & sähkövahinkojen ensiapu:
Uusiin sähkölaitteisiin ja niiden oikein käyttöön pitää perehtyä ja niihin tulevista riskitekijöistä ja miten niitä voisi välttää.
Esimerkkejä riskitilanteista,
Pistorasiat, ei saa koskea märillä käsillä, voit saada sähköiskun.
Johdot, niiden tulisi olla ehjiä, eikä rikkinäisiä johtoja tulisi käyttää.
Muutenkin rikkinäisiä/viallisia laitteita ei tulisi käyttää, vaan ne tulisi ottaa pois heti käytöstä.
Keittiössä uunien ilma-aukkojen sisälle ei saisi mennä vettä, tulipalo mahdollisuus.
Sähkölaitteiden ilmaotto aukkojen tulisi myös olla auki, jotta laite ei ylikuumene ja  aiheuta mahdollisesti tulipaloa.
Pölyt ja rasva tulisi muistaa puhdistaa säännöllisesti esim. Ilmastointikanavasta, jotta tulipalon sattuessa ei tuli leviäisi kanavia pitkin muihin osiin talossa.
Mikroaalltouuniin ei saa laittaa metalliastioita ei edes foliota, tulipalo mahdollisuus.


ENSIAPU:


  • Katso tilanteen vakavuus
  • Irroita sähkölaitteen johdit seinästä tai sammuta kaikki virtalähteet pää kytkimestä jos mahdollista, ennenkuin kosket loukkaantuneeseen
  • Jos näin ei saada tehtyä irroita loukkaantunut jollain eristävällä materiaalilla, esim puu palalla tai vaatteella.
  • ÄLÄ KOSKAAN IRROITA HÄNTÄ METALLISELLA TAI KOSTEALLA ESINEELLÄ!
  • Tarkista henkilön vointi ja ravistele ja puhu hänelle äänekkäästi, pyri saamaan hänet hereille.
  • Jos on tajuton, eikä herää soita 112 jz kuunnellaan mitä pitää tehdä.
  • Jos henkilö päätyy tajuttomaksi, pyritään katsomaan hengittääkö ihminen. Jos ei aloitetaan elvytys.
  • Jos henkilö on tajuton ja hengittää laitetaan kylkiasentoon. 
  • Jos henkilö joutuu shokkiin rauhoitellaan ihmistä eikä juoteta eikä syötetä sitä, vaikka hän kuinka tahtoisi.
https://www.google.fi/search?q=sähkölaite&client=tablet-android-samsung&prmd=imvn&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwi9_5-R5PHLAhWMWywKHZEjAugQ_AUIBygB&biw=1280&bih=800#tbm=isch&q=s%C3%A4hk%C3%B6tapaturman+ensiapu&imgrc=_U2CmSLHipHWgM%3A



tiistai 2. helmikuuta 2016

Materiaalit

1. Tein kahdesta eri aineesta toista käsittelin koulussa ja toista kotona.
Eka aiheeni oli alumiini, jota käsittelin koulussa.
Toinen aineeni oli muovi, jota käsittelin kotona.
《ALUMIINI》
1. Käyttökohteita:
Koulussa minulla tulee alumiinia vastaan suuren vihannesleikkurin kannessa ja sitten jäätelökauhassa jota myös kotona käytän.
Asiakastiloissa alumiinia en ole huomannut käytettävän, kuin ehkä jossakin jääkaapin pohjalla ja kylmävitriinissä.
Alumiinin Hyvät & Huonot puolet:
Alumiini toimii hyvin lämmön ja kylmän säilyttäjänä. Alumiini on myös hyvin kevyttä joka tietenkin helpottaa työskentelyä.
Alumiinia on myös helppo puhdistaa kunhan tietää miten sitä pitää puhdistaa.
Huonoa alumiinissa on se jos ei ole ikinä ennen käsitellyt alumiinia, esim alumiinista jäätelökauhaa voi pilata kauhan pinnan yhdellä pesulla. Alumiinia ei saisi laittaa ikinä tiskikoneeseen. Tiskikoneen pesuaineet ovat liian vahvoja alumiinille ja pilaavat näin sen pinnan ja sen jälkeen kauhasta/pinnasta lähtee mustaa väriä jota ei olisi tietenkään suositeltavaa syödä eikä harmaantunut vanilja jäätelö kenellekkään tahdo maistua.
Soveltuvuus ruoka-aineille:
Soveltuu hyvin esim jäätelön/jäädykkeiden ottoon ja tarjoiluun, sopii myös jos halutaan esim juomista viileitä tai jos halutaan pitää leivonnaisia/keittoja lämpinänä.
Alumiinin puhdistus:
EI TISKIKONEESEEN!
Käsinpesu mahdollisesti pienellä määrällä tiskiainetta, joskus kuumalla vedellä ja sienellä tai rätillä riittää. Hyvin kuivataan vielä lopuksi.
Jos esim jäätelökauha on mennyt tiskikoneeseen ja siitä irtoaa mustaa väriä niin ei kannata kuivata sitä pyyhkeisiin, koska väri irtoaa.

MUOVI 》
2. Käyttökohteita:
Minulla on muovissa hyvin yleisessä roolissa kotikeittiössä ja koulussa oleva muovikulho jossa voit leipoa ja kokata.
Asiakastiloissa muovia ei näy paljoa, mutta usein tarjottimet ja jotkin koristeet ovat tehty muovista.
Muovin Hyvät & Huonot puolet:
Muovi on hyvin helppo puhdistettava ja useammin se kestää pientä lämmitystäkin, esim mikron käytön. Joka on tosi hyvä koska kaikkia muita materiaaleja et voi välttämättä käyttää lämmityksessa mikrossa.
Muovilla huonoina puolina on sen helposti naarmuuntuvuus joka tekee sen, että esim. Maksaa ei kannata säilyttää naarmuuntuneissa muovi astioissa, kun maksan voimakas haju tarttuu sitten kuljon väleihein ja sitä hajua on hyvin hanakala sitten puhdistaa. Samoin värjäytyminen on silloin mahdollista esim. Punajuurta käyttäessä.
 Muovi on hyvä lämmittäessä esim. Mirkossa, mutta pitää muistaa katsoa kulhon pohjasta kestääkö muoviastia mirkotusta, esimerkiksi sen kuvioiden vuoksi tai jonkin koristeen.
Soveltuvuus ruoka-aineille:
Muovisessa kulhossa on hyvä tehdä eri taikinoita makeita ja suolasia, sillä jos käytät vatkainta niin se ei mene rikkomaan vatkainta, tai kuorimis- säilytysastiana toimii todella hyvin (muistaa vain naarmuisena mahdollisuuden värjäytyä tai raaka-aineen hajun tarttumisen) ja lämmittäessä esim voita, suklaata, edellis illan ruokaa tai jotain pakasteesta mikron kestävä muovikulho tai astia toimii hyvin.
Muovin puhdistus: (kuvia aiheesta)
Lähes jokaisen muovisen astian voi pestä tiskikoneessa silti kannattaa varmistaa jos muoviastiaa ei voisikaan pestä koneessa niin silloin vain käsin harjalla ja tilkalla pesuainetta. Aina ennen tiskikoneeseenkin menoa asia olisi hyvä huuhdella/ottaa ylimääräiset ruoat pois jotta astia peseytyisi paremmin. Marjasmoothien teossa jos olen käyttänyt muoviastiaa niin kun smoothie on ollut valmis olen laittanut sen likoamaan heti ettei smoothiessa olleiden marjojen värit tarttuisi niin helposti kulhoon. Jos on kulhossa esim leivän leipomisen jälkeen jäänyt taikinaa reunoille eikä se lähde heti pois eikä kipolla ole kova kiire voi taikinan jättää kulhoon yön yli kuivumaan, niin taikina lähtee aamulla todella helposti pois kiposta. Tiskikoneen/käsin tiskauksen jälkeen olisi hyvä kuivata kulho hyvin tai laittaa se kuivumaan ilmavasti ennenkuin sen laittaisi toisten kippojen alle ettei sen kosteus homehduttaisi astioita.

Lähteet: alumiini, omat kokemukset ja opetukset koulusta ja kotona myös keskustelupalstoilta kokemuksia aiheesta.
muovi, omat kokemukset ja opetukset koulusta ja kotoa.

(tiskikone mahdollisuus)
(pohjassa näkyvät merkinnät)
(esimerkki ruoka-aineen kanssa)
(ruoka-aineen helppo puhdistautuminen)
(pelkän huuhtelun tulos)
(Alumiininen kansi)
(Pesu välineet)
(Ensin vedellä ja saippualla harjataan)
(Lopuksi kuivataan)

tiistai 19. tammikuuta 2016

Näyttö

Teen näytössä palapaistin,  perunamuussin ja sämpylät.
1. Aloitus
Varaan palapaistiin, muussiin ja sämpylöihin tarvittavat.
2. Sämpylät
• Aloitan sämpylätaikinan teon ja annan sen turvota niin pitkään kunnes olen saanut palapaistin laitettua.
3. Palapaisti
• Leikkaan ensin lihasta kalvot pois. Sitten leikkaan lihasta 2,5x2,5cm.än kokoisiksi paloiksi.
Laitan lihapalat paistinpannulle ja paistan niihin kauniin värin. Kun lihoissa on väriä laitan ne kattilaan. Pannulle jäänneistä mauista teen huuhdeliemen laittamalla pannulle desin vettä ja laitan sen siivilän läpi kattilaan lihojen päälle. Lihojen ollessa melkein peitettyinä laitan kattilaan freesatut sipulit, tomaattipyreen ja mausteet. Annan kattilan olla miedolla lämmöllä n. 60min. Lihojen ollessa mureita suurustan paistin.
4. Perunat
• kuorin perunat. Laitan perunat kiehumaan veteen. Vesi juuri ja juuri peittää perunat, keitän niitä n. 30 min jos kokonaisia.
5. Sämpylät
• Muotoilen ja annan niiden kohota n. Tunnin,  paistan sämpylät n. 10-15min
6. Perunamuussi
• Perunoiden ollessa kypsiä (kokeilen veitsen terällä onko sisälmys pehmeä) otan kattilan pois levyltä, kaadan peruna vedet astiaan (voin käyttää niiden vettä makua antamaan jos tarvitsee). Sitten survimella rikon perunat ja kun ne ovat tasaisia lisään vähän lämmitettyä maitoa ja voita.

Kaikkien vaiheiden välissä huolehdin, että pöytäni on siisti ja siitä on viety pois ylimääräiset tavarat.

Energia ja sähkö

1. Miten voit parhaiten säästää energiaa työssäsi?
Keskustele asiasta työpaikallasi tai luokassasi.  Voit myös etsiä netistä tietoa,  esim. Ympäristöosaava: keittiön energiankulutus (http:// www.ymparistoosaava.fi/ruokapalveluala/index.php?k=22447).
Tehkää hyvien käytäntöjen taulu johon kaikki kirjoittavat jonkin vinkin tai esimerkin miten säästää energiaa.
2. Kootkaa sähköturvallisuudesta, sähkölaitteiden oikeasta käytöstä ja sähkövahinkojen ensiavusta kertova esitys.
Tutki/tutustu sähkölaitteisiin ja niiden turvallisuusnäkökohtiin keittiössä. Hanki tietoa keskustelemalla tai internetistä esim. Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus ry: vaaran paikat, sähkön käyttö eri tiloissa (https:// www.stek.fi/Sahkoturvallisuus/Sahkoturvallisuuden_vaatimukse./fi_FI/Sahkoturvallisuuslainsaadanto/)

Materiaalit

  1. Kootkaa yksin tai pareittain kuvaesitys tai ohjevideo jossa esittelette yhden valittavista materiaaleista.
☆Materiaalit☆
☆puu
☆teräs
☆alumiini
☆valurauta
☆lasi
☆muovi
☆keramiikka

Esityksessä tulee näkyä mikä materiaali, sen käyttökohteita (keittiö/asiakastila), hyvät ja huonot puolet mm. Lämmönjohtavuus, soveltuvuus ruoka-aineille, puhdistettavuus. Materiaalin puhdistus ja hoito, sekä tietolähteet tulee merkitä.
Kommentoikaa ainakin kahteen eri kuvaesitykseen/ohjevideoon. Jokaisesta materiaalista pitäisi tulla ainakin yksi esitys.